Tästä valtamedia vaikenee – saa jakaa!
Poimintoja
Itsenäisyyspuolueen (Ipu) 18. joulukuuta julkaisemasta
eurovaaliohjelmasta,
josta valtamedia (Yle, HS jne) on täysin vaiennut, vaikka
syksyn
mittaan politiikan uutisten palstatilaa on riittänyt niin Ilkka Kanervan
kännykän
soimiselle kuin Pukkilan kunnanvaltuuston lottomäärärahoillekin.
Kopioimalla
ja jakamalla tämän päivityksen autat murtamaan hiljaisuuden muurin.
OMALLA RAHALLA TULEVAISUUTEEN
Oma raha
tarjoaa tien ulos nykyisestä umpikujasta. Oman rahan ja päätösvallan
palauttaminen
on välttämätöntä Suomen tulevaisuuden ja hyvinvoinnin kannalta.
Uusi
itsenäistyminen avaa toivon näköalan.
Olemme
tilanteessa jossa liikepankeille on annettu käytännössä veto - oikeus
parlamentaariseen
päätöksentekojärjestelmään nähden ja valtiolta on viety
mahdollisuus
kohdentaa voimavarojaan tulevaisuuden ja hyvinvoinnin kannalta
välttämättömiin
kohteisiin.
Liikkumavara
ja päätöksenteko mahdollisuudet ovat euron ja EU-sopimusten myötä
kaventuneet
tuntuvasti. Tämä on johtanut nykyiseen umpikujaan.
Itsenäisyyspuolue
kyseenalaistaa eurokriisin takausvastuiden laillisuuden.
- Itsenäinen
Suomi voi omilla päätöksillään rahoittaa mm. energiajärjestelmän
uudistamisen.
- Oikeudenmukaisuutta
ja kaikkien pärjäämistä voidaan parantaa mm. verottamalla
suuria
pääoma- ja ansiotuloja nykyistä enemmän ja vastaavasti pieniä tuloja
nykyistä
vähemmän.
- Työ on
määriteltävä uudelleen.
- Kokonaistuotannon,
siis yhteisen kakun kasvattamista tärkeämpää on sen sisältö
ja nykyistä
oikeudenmukaisempi jakaminen. Mikään kasvu ei pelasta hyvinvointia,
jos työn ja
tuotannon tulokset viedään pois maasta ja useimpien ulottuvilta.
Aitoa
yhteistyötä vaan ei TTIP - sopimusta USA:n kanssa.
- Parempaa
kansanvaltaa Sveitsin malliin.
Itsenäisyyspuolueen ehdokkaiden on sitouduttava
kannattamaan Suomen eroa
EU:sta, vastustettava Nato - jäsenyyttä ja
kannatettava kansanvallan lisäämistä.
- Ehdokkaan on
myös sitouduttava periaatteeseen, jonka mukaan jokainen ihminen on
yhtä arvokas
kansallisuudesta, etnisestä taustasta, uskonnosta tai
seksuaalisesta
suuntautumisesta riippumatta.
Ipun
eurovaaliohjelma kokonaisuudessaan:
http://ipu.fi/itsenaisyyspuolueen-eurovaaliohjelma-2014/
Itsenäisyyspuolue
Facebookissa:
https://www.facebook.com/Itsenaisyyspuolue
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti